Punaisten ja sinisten nauhojen voima

Katsoessani kotirannasta vastapäiseen metsää, en huomannut mitään muutosta. Soudin vastarannalle katsomaan mitä siellä oli tapahtunut. Joitakin päiviä sitten kuului pihalle metsäkoneen ääniä. Etenin ehkä 30 metriä rannasta ja heti näkyi metsäkoneen jättämiä jälkiä. Telakoneen uria, juurineen koneen alle jääneitä puita ja käyttökelvottomien runkojen kasoja.

Tällaiset urat on polkuni molemmin puolin.

Kirjoitin näistä punaisista ja sinisistä nauhoista 2.11.2013. Tapasin silloin ystävällisen metsätalousihmisen, joka asetteli sinisiä nauhoja metsäkoneen kuljettajaa varten. Hän lupasi niiden suojaavan polkujani, jotka olin metsään merkinnyt. Lupaus piti. Molemmat polkuni olivat säilyneet. Molemmin puolin polkua oli telakoneen jättämät urat. Olen kuitenkin iloinen, että metsässä voi vielä suhteellisen helposti liikkua ja tänään iloitsin erikoisesti erittäin runsaasta sienisadosta.

Punainen nauha kertoo konemiehelle, tästä harvennushakkuu alkaa. 

Tästä polkuni alkaa. Sinisessä nauhassa oli voimaa. 

Piileksivät sorsat

Kuvittelenko vain, vai osaavatko sorsat hakeutua metsästäjiltä piiloon? Vesilintujen metsästys alkoi 20.8. puolelta päivin. Jo edellisenä päivänä metsästäjät toivat veneen lahdelle. Muutaman laukauksen kuulin kahtena ensimmäisenä metsästyspäivänä. Sen jälkeen ei ole kuulunut mitään. Eikä ihme, sillä vesilinnut ovat kokoontuneet parvina meidän saunarantaan. Aivan kuin ne tietäisivät, että niin lähelle asuttua taloa metsästäjät eivät saa tulla aseineen. 

Äärettömän valppaita ne kuitenkin ovat koko ajan. Niin hiljaa en osaa rantaan hiipiä, että ne eivät säikähtäisi ja nousisi siivilleen. Olisin halunnut kuvata parven sanojeni vakuudeksi, mutta sain näpättyä kuvan vain loittonevista kaakattajista taivaalla. Vaikka kamera on esillä ja laukaisuvalmiinä rantaan hiipiessäni, en parempaan pysty. Pitää saada liikkuva kohde linssin eteen, lähentää ja tarkentaa kuvaa. Siinä huononäköiselle onkin tehtävä!

Majavan reviiri ja kohmeiset mantukimalaiset

Talvella havaitsemani majava on asunut koko kesän lähellä kotiamme. Tänään tapasin sen noin 300 metrin päässä laituristamme. Seurasin sitä varovasti veneellä ja huomasin, että se on kalunnut useita koivuja aivan vesirajassa. Ne koivut kuolevat ja kaatuvat aikanaan järveen, ellei majava itse katkaise niitä kunnolla sitä ennen.  

Yöt ovat ollet jo hyvin koleita. Siksi olen peitellyt kesäkurpitsat ja avomaakurkut kasvihuoneessa. Muu sato onkin sieltä jo otettu talteen. Kasvimaalla juurikasvit vielä kasvavat kokoa. Ne ovatkin kovasti myöhässä, koska ensimmäiset pienet nauriit syötiin vasta toissaviikolla. Samoin hernepalot alkavat vasta nyt olla pulleita. Toistaiseksi eivät ole kärsineet viileistä öistä.

Perhoset ja sudenkorennot eivät enää lentele, mutta mantukimalainen sentään pörräävät kukasta kukkaan. Ne ovat kuitenkin kovin kohmeisia aamulla. Niitä oli helppo kuvata.