Lähteet

Pitkin järven rantoja on useita lähteitä. Tämä talvi on ollut niin leuto, että jotkut lähteistä ovat olleet auki koko talven. Jokaisessa tuiskussa lähde muuttaa muotoaan, mutta aina kinosten pohjalla lirisee vesi ja tumma pohja näkyy selvästi. Usein keväisin on hankiaiset, silloin pääsee suksilla nopeasti katsomaan miten suureksi sula alue on kasvanut. Tänään en malttanut enää odottaa hankiaista vaan hiihdin umpihankeen katsomaan yhtä lähdettä. Alakuvassa sama lähde kuvattuna 22.2.

Koko talven on saunarannassa pyörinyt pari pyytä. Tänään näin vain yhden linnut. Se oli niin kesy, että pääsin kuvausetäisyydelle. Pyy ruokaili ihan rauhassa, kun mahdollisimman hiljaa ja hitain liikkein kaivelin anorakkini taskusta kameran. Otin toistakymmentä kuvaa, mutta vain muutamaan onnistuin saamaan pyyn mukaan. Auringonpaiste on kirkas ja minulla tummuvat linssit sekä huono näkö ilman silmälaseja. Tähtääminen ei oikein onnistunut. 

Myös riekot olivat olleet liikkeellä ja syömäpuuhissa. Rannan pusikoita oli kierretty hyvin tarkkaan. Riekko on niin arka lintu, että sitä en ole onnistunut samaan kuvaan. Joten lainasin alla olevan kuvan taas Googlen kuvapalvelusta. 

Kevätseuranta

Taas se alkoi, kevään edistymisen seuranta. Usea luontojärjestö ja Yle yhdessä ovat jo useita vuosia järjestäneet seurannan. Omat muistiinpanoni alkavat vuodesta 2004. Sinä vuonna näimme joutsenet ensimmäisen kerran 29.3. Joutsen on ensimmäinen tulija muuttolinnuista. Viime vuonna joutsen näyttäytyi 16.3.  Tänä vuonna Kevätseurannan aloitusviikonloppu oli 16.-17.3. Meillä täällä ei ollut mitään ilmoitettavaa. 

Lisästeitoja Kevätseurannasta on saatavilla Luonto-Liiton sivuilta www.kevatseuranta.fi/ . Nykyään omia havaintoja on helppo lähetää käyttämällä sähköisiä palveluilla sekä seurata tapahtumia kartalla.

Tämä blogi on saanut alkunsa tästä kevään edistymisen tiiviistä seuraamisesta. Aloitin viime vuonna oman päiväkirjan pitämisen. Sen nähdessään tyttäreni ehdotti, että siirtäisin tiedot blogiin, jotta voivat lapsenlasten kanssa seurata mitä mummolassa tapahtuu. Ne muistiinpanot olen kuitenkin onnistunut hävittämään. Onneksi kevään tapahtumat toistuvat jokseenkin samanlaisina vuodesta vuoteen. Samat linnut saapuvat, lumet sulavat, vesi nousee järvessä, kasvit ja eläimet heräävät horroksestaan. Silti jokainen kevät on erilainen, siksi vertailu on joskus antoisaa, kuten joutsenesimerkki yllä osoittaa.

Tänään valoisa aika on siis hitusen pidempi kuin eilen. Kevätpäiväntasaus oli eilen. On kiva herätä valoisaan aamuun. Sekin kuitenkin muuttuu 31.3. kun kellot siirretään kesäaikaan. Tunti ei paljon valoisuuteen vaikuta, mutta kyllä aamuvirkut sen muutoksen huomaa. Minusta koko kesäajasta voitaisiin luopua.

Saukko ja minä

Meillä on sama kulkureitti. Hiihdän saukon reviirillä jokiuomassa. Molemmilla on todennäköisesti hauskaa. Minulla rämpiessäni umpihangessa tarkkaillen eläinten jälkiä ja kuunnellen luonnon ääniä. Tänään havaitsin siis saukon lasketelleen pyllymäkeä jokiuomassa, siitä päättelen sillä olleen myös hauskaa. Totuus saattaa kuitenkin olla paljon karumpi, saukko etsii ehkä ruokaa ja vesi on karannut kaus. En tiedä onko joen pohjalla lainkaan vettä, voivatko kalat siellä selvitä. Jos kairaisi jään läpi voisi mitata veden syvyyden. En viitsi. Saukko kulkee suurimman osan matkasta jään alla, paikoin se nousee jäälle, kipittää yli joen ja nousee penkkaa ylös ja laskee alas. Latukin on kiemurainen, koska joki on monella mutkalla. Hiihtolenkkini on useita kilometrejä, vaikka kovin kauas kotirannasta en lähdekään.

Saukon ja hiihtäjän jäljet risteävät.

Saukko on noussut railosta ja laskenut mäen alas.

Tämän kuvan olen lainannut Janin luontokuvista Googlen kuvahausta.

Lunta ja jäätä

Helsingissä vierähti lähes kaksi viikkoa. Poissaollessani oli Kainuussa ollut tämän talven kovimmat pakkaset. Tiistaiaamuna 12.3. oli pakkasta ollut 33,4 astetta. Lunta tuli viimeyönä noin 5 cm. Nyt alkaa jo lumi täällä riittää. Aivan huippuvuosi lumen määrässä ei ole, mutta paljon sitä on nytkin. Pian alkaa taas varoittelu katoilla olevasta lumikuormasta. Kainuussa talvi ei siis ole lainkaan hellittänyt otettaan, ehkä päinvastoin. Ero eteläsuomeen on huomattava  ja kuultava. Lunta on Helsingissäkin, mutta siellä linnut jo laulavat kuuluvasti. Talitintti visersi titityytään ja mustarastas soitti huiluaan. Auringon paistaessa tiet olivat märkiä ja sohjoisia. Jalkakäytävällä kulkija joutui varomaan autojen kuraroiskeita sekä sovittamaan askeleensa taiten, ettei kupsahda nurin. Jalankulkutiet olivat osin jäisiä ja usein ajotielle päin kaltevia. Ahkera hiekotuskaan ei oikein auttanut liukkauteen, kun vähän väliä satoi uutta lunta jään päälle, suli ja taas jäätyi yöllä. 

Kaipaamani aurinko palasi Kainuun taivaalle matkani aikana. Kävin hiihtämässä kirkas auringonpaiste seuranani. Aukeilla paikoilla se häikäisi voimakkuudellaan ja sai silmät vuotamaan. Metsän peitossa se piileksi puiden takana ja jätti pitkiä varjoja hangelle. Se lämmitti selkääni ja teke minusta ainakin kaksimetrisen. Sivakoin yrittäen ottaa varjoani kiinni. Kuulostelin ääniä, mutta ei mitään. Ei laula linnut vielä Kainuussa. Riekkoparvi vain pyrähti lentoon edestäni. Hetken niiden valkeat siivet kiiltelivät auringossa ennen kuin valkeus imaisi ne näkymättömäksi. 

Alla lapsenlapsille opettavaksi tarkoitettu tarina. 

Riekon kirous

   Kevätaurinko paistaa siniseltä taivaalta. Pieni seurue hiihtää pitkin talvella syntynyttä moottorikelkan uraa. Jäinen ura vielä kantaa, mutta lumipenkat ovat jo sulaneet. Hiihtäjät tulevat maantien varteen. Tie on ihan sulanut ja soraa on lentänyt pitkälle tien penkoille. Toinen lapsista huomaa hangessa kuopan, jonka pohjalla on kummallisia papanoita.

   ― Mitä nuo ovat?

   ― Ne ovat kakkoja.

     Hiihtäjät kävelevät tien yli sukset kainalossa. Sukset taas jalkaan ja matkaa jatketaan. Sitten löytyy lisää kuoppia, paljon kuoppia. Lapset kurkistavat jokaiseen kuoppaan ja jokaisen pohjalla on samanlainen kakkakasa.

   ― Miksi ne niin tekevät?

   ― Sitä ei oikein tiedetä.

   ― Hei! Katsokaa, täällä on jotain.

   ― Se on kuollut lintu. Riekko.

   ― Miksi se on kuollut?

   ― Talvisin riekot viettävät yöt lumen alla kiepissä. Siten ne pysyvät lämpiminä.

   Eräänä iltapäivänä riekkoparvi laskeutui tien varteen ja linnut kaivautuivat pehmeään, juuri sataneeseen lumeen.  Linnut olivat koko päivän kierrelleet etsimässä pajujen ja koivujen silmuja syötäväksi. Lumipyry oli pakottanut ne lopettamaan ravinnon etsinnän. Nyt ne olivat väsyneitä ja asettuivat mukavasti jokainen omaan kieppiinsä. Pimeän laskeuduttua riekkoparvi kuuli kovaa räminää. Ääni lähestyi lintuja kovaa vauhtia. Parven vanhin, viisas lintu nousi kiivaasti siipiään räpytellen lentoon. Noustessaan lentoon se samalla käkätti riekon kirouksen. Se oli käsky kaikille muille lähteä äkkiä pois paikalta. Yhtä nuorta lintua väsytti kovasti eikä se halunnut lähteä kolostaan. Se ajatteli, että vanhus hätäilee suotta ja jäi paikalleen. Se painoi päänsä siiven alle ja nukahti. Silloin aura-auto ajoi ohi ja heitti paksun kerroksen lunta riekkojen kieppien päälle.

   ― Miksi se kuoli kieppiin?

   ― Ilmeisesti se ei päässyt pois kiepistä. Aura heitti liian paljon lunta sen päälle.

Riekon kieppi kakkoineen.