maanantai 15. syyskuuta 2014

Taistelu ruokapaikasta

Tämä on rauhallinen ruokailupaikka. Ruoka riittä hyvin meille kahdelle. 


Onneksi on pitkä kaula.


Välillä pitää nousta hengittämään.


Oho, satuimme lähekkäin.


Hei, mitäs nyt tapahtuu?


Meidän reviirille ette tule. 


Otan vauhtia ja ajan tunkeilijat pois.

Lähdettekös siitä. 


Sain räpylästä kiinni. Menkää tiehenne.


Kuka ajaa takaa, kuka pakenee?


Ajettiin ne pois, nyt takaisin syömään. 


Rauhallinen paikka syödä.


sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Outo sieni, levä ja rupijäkälä 

Pari viikko sitten huomasin sienen, jota en muista aikaisemmin tavanneeni. Se oli niin pieni, että olisi minulta jäänyt ehkä huomaamatta, ellen olisi kurottanut kuusen alta ottamaan haaparouskua. 
Sieni on isonuijakas (clavariadelphus pistillaris). Kasvaessaan se muutta värinsä okransävyiseksi ja siihen tulee punaisia täpliä. Koko voi suurimmillaan olla 20 cm. Olisinpa aikaisemmin tutkinut tämän sienen, olisi ollut kiva kuvata se isona. Nyt on turha lähteä sitä enää etsimään, koska useana yönä on ollut pakkasta. 


Metsässä liikkuessa monesti kiinnittävät huomion vihreyden keskellä kirkkaan punaisina loistavat kivet. Niitä on erikoisesti tieden varsilla ja rannoilla. Värin kiville antaa hyvin tiukasti alustaansa kiinnittyvä levä (trentepohlia), joka ei liukene sateessakaan. 



Rantakivikko

Rupijäkälä on  sienen ja levän symbioosi. Lajeja on Suomessa kuulema 300. En tiedä mikä laji täkäläisien kivien pinnassa kasvaa, mutta kauniita kuvioita se kirjailee.


sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Metsopoikue

Tänään oli taas yksi niistä yllätyksellisistä aamuista, joita ei osaa ennakolta odottaa. Lähdin liikkeelle anivarhain mönkijän kanssa, ajatuksena kuvata sankaa sumua, joka kohosi järvestä. Sain kuvia sumusta ja törmäsin samalla herkkutatteihin. Keräsin niitä pienen korillisen. Minulla on lähes aina luonnossa liikkuessa kori mukana, kaiken varalta. Aina voi löytyä jotain kivaa. 




Yllätys odotti kuitenkin kotitiellä. Metsopoikue oli tullut aivan kodin nurkalle. Linnut eivät heti lähteneet lentoon, vaan sain kuvattua niitä aika rauhassa. 



Koppelo ja teerikukko kävelevät arvokkaasti tieltä metsään. 



Taidokkaat hämähäkit

Lähes joka syksy olen kuvannut hämähäkkien seittejä ja verkkoja. Tuntuu, kuin niiden pyydykset muuttuisivat aina vain taidokkaimmiksi. Tänä syksynä huomasin ensimmäistä kertaa kartion muotoon kudotut ansat. Pohja on pyöreä ja leveä. Taidokas rakenne kapenee ylöspäin ja lopulta se on muutamalla seitillä kiinnitetty jonnekin ylös, ettei koko komeus lysähdä kasaan.
On myös varsinaisia häkkyröitä, jotka ovat niin täynnä seittiä, ettei minkää eliön luulisi sinne eksyvän. 
Kahden tai useamaan puun pyydykset on joskus yhdistetty  muutamalla seitillä. Arvelen niiden olevan "valtatie" verkolta toiselle. Yritän välttää katkomasta näitä valtateitä. Minusta tuntuu pahalta rikkoa pienen eläimen uurastuksen tulos. 






tiistai 2. syyskuuta 2014

Jumalten ruoka oli pettymys

Useana syksynä olen etsinyt männyntuoksuvalmuskaa, sientä jota aikanaan pidettiin jumalten ruokana. Sienestä maksetaan kuulema satoja jopa tuhansia euroja kilolta. Erityisesti japanilaiset ovat sienestä kiinnostuneita. Japanissa matsutakea pidetään kallisarvoisena herkkuna. Se on kuulunut 1200 vuoden ajan japanissa herkkupöydän ruokalistaan. Aikaisemmin sen syöminen oli sallittua vain keisarin hoviin kuuluville. Muille sienen syömisestä oli uhkana ankara rangaistus. Sieneen liitetään myytti sen sukupuolista halukkuutta ja mieskuntoa lisäävästä vaikutuksesta. 

Vuonna 2002 sienen tieteelliseksi nimeksi vahvistettiin tricholoma matsutake (suomeksi mäntysieni). Vaihtoehto nimeksi oli nauseosum, joka suomeksi on oksettava. 

Lauantaina 30.8. löysin matsutakeja samalta mäntykankaalta, josta keräsin herkkutatteja. Otin muutaman sienen koriini tutustumista varten. Kokemus oli kaikkea muuta kuin miellyttävä. Tuoksu oli niin voimakas, että en oksentanut, mutta sain päänsäryn sieniä siivotessani. Sen jälkeen pilasin sieniruokani lisäämällä siihen pari tuoksuvalmuskaa. Löytämissäni ruokaohjeissa suositellaan sienen valmistukseen mm. paistamista. Kokemukseni mukaan sieni jää paistettaessa kovahkoksi ja sitkeäksi. Maku on voimakas ja erikoinen, ei minun mieleiseni. Männyntuoksuvalmuska on sieni, jota jokaisen täytyy itse kokeilla, tietääkseen pitääkö siitä vai ei. Rahallistakaan arvoa matsutakella ei minulle ole, koska tällä alueella ei ole tukkuostajia eikä ravintoloita, jotka ostaisivat sieniä. Minun puolestani matsutaket saavat jäädä metsään. 

Etualalla herkkutatit ja taustalla matsutaket.