Outo sieni, levä ja rupijäkälä
Pari viikko sitten huomasin sienen, jota en muista aikaisemmin tavanneeni. Se oli niin pieni, että olisi minulta jäänyt ehkä huomaamatta, ellen olisi kurottanut kuusen alta ottamaan haaparouskua.
Sieni on isonuijakas (clavariadelphus pistillaris). Kasvaessaan se muutta värinsä okransävyiseksi ja siihen tulee punaisia täpliä. Koko voi suurimmillaan olla 20 cm. Olisinpa aikaisemmin tutkinut tämän sienen, olisi ollut kiva kuvata se isona. Nyt on turha lähteä sitä enää etsimään, koska useana yönä on ollut pakkasta.
Metsässä liikkuessa monesti kiinnittävät huomion vihreyden keskellä kirkkaan punaisina loistavat kivet. Niitä on erikoisesti tieden varsilla ja rannoilla. Värin kiville antaa hyvin tiukasti alustaansa kiinnittyvä levä (trentepohlia), joka ei liukene sateessakaan.
Rantakivikko |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti