Lunta ja jäätä

Helsingissä vierähti lähes kaksi viikkoa. Poissaollessani oli Kainuussa ollut tämän talven kovimmat pakkaset. Tiistaiaamuna 12.3. oli pakkasta ollut 33,4 astetta. Lunta tuli viimeyönä noin 5 cm. Nyt alkaa jo lumi täällä riittää. Aivan huippuvuosi lumen määrässä ei ole, mutta paljon sitä on nytkin. Pian alkaa taas varoittelu katoilla olevasta lumikuormasta. Kainuussa talvi ei siis ole lainkaan hellittänyt otettaan, ehkä päinvastoin. Ero eteläsuomeen on huomattava  ja kuultava. Lunta on Helsingissäkin, mutta siellä linnut jo laulavat kuuluvasti. Talitintti visersi titityytään ja mustarastas soitti huiluaan. Auringon paistaessa tiet olivat märkiä ja sohjoisia. Jalkakäytävällä kulkija joutui varomaan autojen kuraroiskeita sekä sovittamaan askeleensa taiten, ettei kupsahda nurin. Jalankulkutiet olivat osin jäisiä ja usein ajotielle päin kaltevia. Ahkera hiekotuskaan ei oikein auttanut liukkauteen, kun vähän väliä satoi uutta lunta jään päälle, suli ja taas jäätyi yöllä. 

Kaipaamani aurinko palasi Kainuun taivaalle matkani aikana. Kävin hiihtämässä kirkas auringonpaiste seuranani. Aukeilla paikoilla se häikäisi voimakkuudellaan ja sai silmät vuotamaan. Metsän peitossa se piileksi puiden takana ja jätti pitkiä varjoja hangelle. Se lämmitti selkääni ja teke minusta ainakin kaksimetrisen. Sivakoin yrittäen ottaa varjoani kiinni. Kuulostelin ääniä, mutta ei mitään. Ei laula linnut vielä Kainuussa. Riekkoparvi vain pyrähti lentoon edestäni. Hetken niiden valkeat siivet kiiltelivät auringossa ennen kuin valkeus imaisi ne näkymättömäksi. 

Alla lapsenlapsille opettavaksi tarkoitettu tarina. 

Riekon kirous

   Kevätaurinko paistaa siniseltä taivaalta. Pieni seurue hiihtää pitkin talvella syntynyttä moottorikelkan uraa. Jäinen ura vielä kantaa, mutta lumipenkat ovat jo sulaneet. Hiihtäjät tulevat maantien varteen. Tie on ihan sulanut ja soraa on lentänyt pitkälle tien penkoille. Toinen lapsista huomaa hangessa kuopan, jonka pohjalla on kummallisia papanoita.

   ― Mitä nuo ovat?

   ― Ne ovat kakkoja.

     Hiihtäjät kävelevät tien yli sukset kainalossa. Sukset taas jalkaan ja matkaa jatketaan. Sitten löytyy lisää kuoppia, paljon kuoppia. Lapset kurkistavat jokaiseen kuoppaan ja jokaisen pohjalla on samanlainen kakkakasa.

   ― Miksi ne niin tekevät?

   ― Sitä ei oikein tiedetä.

   ― Hei! Katsokaa, täällä on jotain.

   ― Se on kuollut lintu. Riekko.

   ― Miksi se on kuollut?

   ― Talvisin riekot viettävät yöt lumen alla kiepissä. Siten ne pysyvät lämpiminä.

   Eräänä iltapäivänä riekkoparvi laskeutui tien varteen ja linnut kaivautuivat pehmeään, juuri sataneeseen lumeen.  Linnut olivat koko päivän kierrelleet etsimässä pajujen ja koivujen silmuja syötäväksi. Lumipyry oli pakottanut ne lopettamaan ravinnon etsinnän. Nyt ne olivat väsyneitä ja asettuivat mukavasti jokainen omaan kieppiinsä. Pimeän laskeuduttua riekkoparvi kuuli kovaa räminää. Ääni lähestyi lintuja kovaa vauhtia. Parven vanhin, viisas lintu nousi kiivaasti siipiään räpytellen lentoon. Noustessaan lentoon se samalla käkätti riekon kirouksen. Se oli käsky kaikille muille lähteä äkkiä pois paikalta. Yhtä nuorta lintua väsytti kovasti eikä se halunnut lähteä kolostaan. Se ajatteli, että vanhus hätäilee suotta ja jäi paikalleen. Se painoi päänsä siiven alle ja nukahti. Silloin aura-auto ajoi ohi ja heitti paksun kerroksen lunta riekkojen kieppien päälle.

   ― Miksi se kuoli kieppiin?

   ― Ilmeisesti se ei päässyt pois kiepistä. Aura heitti liian paljon lunta sen päälle.

Riekon kieppi kakkoineen.